Latest Publications

Hetki ennen ensi-iltaa

Eilisen läpimenon jälkeen tuli kiksejä. Liikutuin flowsta, aidoista tunteista näyttämöllä, kauniista,hikisistä  ihmisistä, viiltävästä musiikista, hurjista koreografioista,valoista, jotka luovat karulle näyttämölle New Yorkin kadut, vilpittömästä naurusta, elokuvamaisista väläyksistä näyttelijän ja ihmisen elämästä…Siitä sekamelskasta, josta on muotoutunut musikaali, joka elää ja hengittää.

Ensi viikko on aikamoista tykitystä: ennakkoa,kenraalia,Pixel,omaa ensi-iltaa ja Miserablesin enskaria, Huomenta Suomi-kuvaukset, synttärit! enskaribileet ja se koko kuohunta, mikä syntyy kun sä olet kuukausia treenannut yhtä produktiota varten yötä päivää ja se viimein putkahtaa ulos. ”Äitinsä” silmissä kauniina ja täydellisenä.

Yksi ajanjakso loppuu. Pitkät,tiiviit  hotelliviikot Valkeakoskella harjoitellessa päättyvät ja saa olla taas kotona, näytöskausi alkaa ja voi avata mielensä muullekin elämälle. Haikeaa ja helpottavaa yhtä aikaa.

Eilen kävin Tartu mikkiin -kuvauksissa Tampereella. Oli todella hauskaa 😀 Lopputuloksen voi sitten nähdä 20.9.

Kauniita unia lapsoset! Muistakaa aina etsiä elämässä oikeaa, kaunista ja hyvää.

X X X Sare

 

Sentimental journey

Mä olen ollut tällä viikolla melankolisilla fiiliksillä, ollut yksin, pohdiskellut, kirjoittanut  ja kuunnellut  musaa. Olen saanut paljon palautetta, miten esim. Rakkaus ei riitä biisi on ollut monelle ”se biisi” jota on luukutettu ero-fiiliksissä. Mä ajattelin laittaa tähän nyt jotain biisejä, jotka ovat auttaneet mua 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=t5ZtJ04soV0

http://www.youtube.com/watch?v=gSVFZ4UM0Lk

http://www.youtube.com/watch?v=QD8wu4akoBc

http://www.youtube.com/watch?v=l-fjVXeVx4s

http://www.youtube.com/watch?v=TSJ7Gd0lsgg

http://www.youtube.com/watch?v=hLQl3WQQoQ0

Lämmin halaus kaikille eronneille <3

X X X Sare

Koti hotellissa

Hei kaikki auringon paahtamat kamut! Kiitos niille, jotka jaksavat näillä sivuilla käydä kurkkimassa ja anteeksi, että niin harvakseltaan olen ehtinyt päivityksiä tekemään.. Se elämä, se elämä..koko ajan tapahtuu paljon.

Mutta nyt mä päivitän teitä 🙂 Kesäteatteri on hikinen muisto vain, heinäkuussa kuvasin paria tv-sarjaa, joista toinen alkaa jo syksyllä. Toista pitää odottaa ensi vuoteen. Kilpailumenestys sävellys-sanoitusskaboissa on ollut toosi iloinen yllätys:ensin yleisön suosikki, sitten 1. sija ja nyt Somero soikoon kilpailussa 31.8. mun ja Laihon Samulin biisi on seitsemän parhaan joukossa! Saa nähdä miten käy. Tällainen palaute kannustaa kyllä tekemään biisejä lisää.

Niin, se hotellielämä: James Dean musikaalia treenataan täyttä häkää ja koti on kyllä enemmän Valkeakosken Waltikka hotellissa kun Helsingissä tällä hetkellä. Onneksi on tosi mukava hotla ja itse asiassa täällä on tosi kivaa. Oma rauha, rantanäkymä omalta partsilta ja maukas aamiainen. Mieluummin täällä kun putkirempan keskellä Hgissä.  50-luvun hengessä käytiin Pumpasen Viiviskän kaa kuvauksissa ja hauskaa oli. Mä innostun näistä pukuleikeistä kuin pikkutyttö 😀

Miauuuh!

Miauuuh!

Jottei tää menis ihan hehkutukseksi siitä miten ihanaa on ja loistavasti on mennyt, ni voin kertoa, että elämäni rankin vuosi on kyllä ollut. Kaiken kivun ja surun keskellä on ehkä kohtuullista,että työn kautta tulee iloisia uutisia kun yksityiselämä on murhaa. Enkä voi kylliksi kiittää ystäviä, jotka ovat jaksaneet tsempata mua läpi tän hitaan prosessin ja vanhempia, jotka ovat aina paikalla,kun tarvitaan. Äidin pikku kultakutri saa mut hymyilemään joka päivä, eikä sitä tarvitse tehdä enää kyynelten läpi. Ei tämä ohi ole,mutta olen mennyt eteenpäin.

Huomenna taas tanssitaan ja lauletaan näyttämönä New York. Muistakaa varata JD-lippunne ajoissa,yli puolet on jo myyty 🙂

X X X Sare

How u doing?

How u doing?

Levoton jengi

Huh huh! 2 viikkoa takana Levottomat jalat musikaalin treenausta Jyväskylässä ja kroppa tuntuu asfalttijyrän alle jääneeltä 😀 Me ollaan tehty pitkää päivää, mut päivät on menneet kuin siivillä:porukka on niiin mahtava! Naurun käkätys kuvastaa tosi hyvin tätä kesäproggista. Laajavuoren kesäteatterin stagella meitä pomppii siis 10 tyyppiä&bändi. Tommi T. aka Salkkari-Kari Taalasmaa etsii karhumaisesti johtaja-rooliaan(ja mä pelkään sängyssä) ja me niin putoillaan, Emma K. ihana soulmama&sister laulaa kaikki suohon ja on pyllynlätkinnän mestari, Topi ”Jami” on maailman paras kämppis ja ihanin ” boyfriend”, Johe-Kaapon kaa tulee aina hysteria rokissa, Ullis on mun personal tanssiope,korvaamaton!( Miten se taipuu kaikkeen,häh?!) Jonas-Junior on ikuisesti mulle 16v. &yllätyspakkaus, Iiro on meidän oma kätilö ja halinalle Polizai ja Tytti ”Läski/natsi/Pipe” rakkaalla joraajalla on monta nimee ja ihana koira. Bändille <3 ja Elina Jakolewa, madam ohjaajalle iso hali, maanantaina taas jatketaan.

Nyt tuli ihan hirveesti sellasta ärsyttävää sisäpiiriläppää, mutta tulkaa kattoo meidän show, nii tää aukee 🙂

Jyväskylään en oo vielä kauheesti ehtinyt tutustua,paitsi mäkiin. Niitä on. Ylös ja alas. Onneksi kesäpyörä kulkee kevyesti,ainakin välillä…puuuh.

Tällaisen työ-honeymoonin keskellä ei oo paljon muuta ehtinyt. Viime viikolla kävin laulaa luikauttamassa Salon lastenlaulufestareiden sävellyskilpailussa ja yleisön suosikki oltiin! Kiitos <3

Nyt ansaitun vapaapäivän viettoon, x x x Sare

Kuin lomalla

Terveisiä Valkeakoskelta! Vika treeniviikko täällä Pumpasen Viivin, Uotilan Samin ja kumppaneiden kanssa ennen kesää. Elokuussa sit jatketaan James Dean musikaalin parissa. Viikonloppuna mä suuntaan jo kohti Jyväskylää ja Laajavuoren kesäteatterin Levottomat jalat musikaalin treenejä. Tansseja ollaan jo vedetty pitkin kevättä ,parit polvet ja olkapäät menny (huh,ei vielä mulla) eli hyvältä vaikuttaa 😉

Tänään mä nautin ihanasta kesäpäivästä kanavan rannalla, eikä tuntunut työpäivältä ollenkaan. Voi kun osais säilyttää tän hetkessä elämisen koko kesän! Ei siinä tarvita pitkiä kesälomia kun osaa nähdä jokaisessa päivässä ne hyvät puolet. Vaikka miten siistiltä tuntuu,kun voi kävellä ilman takkia ja aurinko lämmittää. Ja yhtäkkiä on niin vihreetä joka puolella! Siinä suklaatuuttia syödessä ja työkavereiden kanssa juorutessa mä taisin kyllä kärähtää :/ Tou. Mikä klassinen moka. Talviturkkikin tuli heitettyä jo pari viikkoa sitten. Jepjep. Näin se on: Kesänainen on valmis. Kesäteatteri, grillaus, hyttyset, yöpulikoinnit ja kukkamekot: nyt mennään 🙂

x x x Sare

Hei, me muutetaan!

Toukokuu tuli, jo!? ja ennen kesää on töillä on tapana kasaantua. James Dean musikaalia treeneillaan tasaiseen tahtiin Valkeakoskella ja kotona Helsingissä jatkuu biisien tekeminen ja treenaus. Joo treenaus,sillä parin viikon päästä 16.5. on keikka Helsingissä ja listalla on aivan uusia biisejä. Tämä on muuten ainoa keikka stadissa tänä kesänä ja vapaa pääsy eli kannattaa tulla kuuntelemaan 🙂 Kesäksi mä lähden Jyväskylään näyttelemään Levottomat jalat- kasarimusikaaliin. Siellä tulee sit vedettyä aikamoinen satsi suomirokkia.

Mä sain kivoja uutisia viime sunnuntaina;mun ja Samulin Näkymätön tyttö -biisi on valittu Kokkolan Pop`n´Roll sävellyskilpailun finaaliin! Hauskaa! Sitä ennen pitäis hoitaa kesäkuussa Salon lastenlaulukaupungin sävellyskilpailun finaali. Esiintymisasuja jo mietiskellään, sellaisia torakkamaisia Saloon 😉

Mut joo,muutot, niitähän tässä taas tulee. En mitenkään rakasta jatkuvaa kodin vaihtoa,mutta työt usein vievät ympäri Suomen. Ensi viikolla pamahtaa päälle myös putkiremontti, joten nyt on ihan pakko lähteä evakkoon. Mä pistän viestiä sitten tien päältä. Ihanaa kevättä, kesä on ihan kulman takana.. x x x Sare

 

Joyeuses pâques!

Mun elämässä on ollut aika myllerrysten talvi. Kaikki on mennyt uusiksi, halusin tai en. Tällaisessa tilanteessa ei voi muuta kuin hengittää syvään ja hyväksyä. On turha vastaan pulikoida asioiden suhteen, mitä ei voi muuttaa. Eli tässä sitä katsellaan kaksin elämää uudessa kodissa ja ympäristössä. Muutan ne asiat, mitkä voin, hyväksyn ne, mitä en voi muuttaa. Amen.

Onneksi surullisten fiilisten keskelle on tullut iloa ja toivoa. Uusia biisejä, joista intoilla, musikaali-proggiksia Valkeakoskella ja Jyväskylässä. Uusia ystäviä! Ja sitä valoa. Se viekoittelee mukaansa ja kuiskaa: Kaikki on hyvin, don´t worry.

Tänään piipahdan Trombit radion haastiksessa juttelemassa musiikista ja kouluvuodesta lauluntekijälinjalla. Sitten pakkaan kimpsut ja kampsut&yhden lapsen ja lähdemme pääsiäisen viettoon Saloon. Ensi viikolla taas biisien kimppuun ja demotusta.

Bongaa kuvasta mun lapsena tekemä pääsiäistipu ja mun äidin lapsena?!  tekemä koriste 😀 Retro?

Voimahaleja päähän potkituille ja iloisille tyypeille x x x Sare

PS + JD

Viime vuosi oli mulle rankka monin tavoin ja aikamoisissa jälkikuohuissa ollaan vieläkin.  Vuosi 2013 on puolestaan alkanut hyvin ja mulla on sellainen kutina,että tästä vuodesta tulee loistava kaikin puolin. Mä olen päättänyt niin 🙂

Mulla on takana hektinen viikko,mut niiiin kiva. Esiintymisiä, musiikkia, haastiksia, ihania ihmisiä= i love it!

James Dean -musikaalin pressi pidettiin tiistaina niin Valkeakoskella kun Helsingissä. Mahtava jengi 🙂 Eli syksyllä sitten kuuntelemaan ja katselemaan,kun vedän musikaalihittejä puolialasti.

Torstaina kävin jutskailemassa Puoli seitsemän ohjelmassa Mikon ja Marian kanssa ja vedin illan päätteeksi Samulin flamenco-säestyksellä Rakkaus ei riitä- biisin.

Rakastakaa toisianne! xxx Sare

Saanko esitellä: Christine White!

Voittajat

Joulukisa on ohi ja WAU, voittaja on löytynyt ja mikä olikaan biisitoiveiden määrä: 1000 toivetta!!!!! Mika Paasikangas on ylivoimainen voittaja 🙂 Hyvänä kakkosena tuli Jani Räty ja kolmanneksi ylsi Juuso Lisowski. Onnea kaikille voittajille ja isot halaukset. Iso kiitos myös kaikille osallistuneille. Jouluksi sinkut eivät valitettavasti enää ehdi, mutta joulun jälkeen sitten kolahtaa postiluukusta. Nyt vielä paketoimaan viimeiset joululahjat ja tuoksuttamaan tuota kaunista hyasinttia…Sieltä se joulumieli hiipii varovaisin askelin…

Tässä tunnelmia maanantain uusien joululaulujen konsertista Heon kappelista. Lämpöä kaikkien sydämiin <3

xxx Sare

Joulukonsertti

Joulukonsertti

 

 

* JOULUKISA *

Do dii! Lupaamiani toivomuslinkkejä löytyy siis täältä. Kertauksena vielä säännöt: 3 eniten Sarea radioista toivonutta saa omakseen omistuskirjoituksella Rakkaus ei riitä sinkun ja – ahkerin toivoja saa yllätyslahjan 🙂 19.12 asti on aikaa lähettää toivomuksia radioille ja ilmoittaa minulle FB:n inboxiin radiot, mistä olet biisiä toivonut ja montako kertaa. Onnea matkaan!

Nova

Radio Aalto

Radio Suomi

YleX /ylex.toiveet@yle.fi / puh. 09 148 3822

studio@radiosuomipop.fi /puh. 010800103

Radio Iskelmä puh. 020 366 800

Ja tottakai saa toivoa myös Voicelta, Sunilta, paikallisradioilta..nekin lasketaan 🙂

 

TIP TAP TIP TAP..Kuka saa paketin?..  x x x Sare

Tip tap tip tap..kuka saa paketin?

Kuvaaja Johnny Perkka